Ilmainen kitaransoitto-sivusto
SoMe

  



Arkisto
Uutisia

 Kitaranviritys

Kitaran virittäminen

Soittaminen kannattaa aina aloittaa kitaran vireen tarkistamisella ja mohdollisella virittämisellä. Jos kitaralla tottuu soittamaan epävireessä, varsinkin aloitellessa soittoharrastusta, korva tottuu helposti (ei toki aina) väärään vireeseen.

Tämä hidastaa ainakin korvakuulta soittamisen oppimista ja toisaalta, jos korva on tottunut epävireisen kitaran sointiin, sitä ei välttämättä saa korjattua kovin helposti jälkeenpäin.

Kitaran kielet viritetään perusvireessä seuraaviin säveliin. Alla on lueteltu kielten sävelet paksuimmasta kielestä ohuimpaan:
E, A, D, G, b (=h) ja e.

Paksuin kieli (E) viritetään matalimpaan säveleen, ja ohuin (e) korkeimpaan.

Kitaran virittäminen tapahtuu kääntämällä kitaran lavassa olevia virityskoneiston nuppeja (Ns. Floyd Rose- eli flokka-tallallisessa kitarassa virittimet ovat sekä lavassa että tallassa). Kitaran viritystä kannattaa harjoitella aluksi korvakuulolta, jotta korva oppii oikeiden säveltaajuuksien kuulemiseen. Kun oikea sävel on omasta mielestä löytynyt, kannattaa vire tarkistaa viritysmittarilla. Viritysmittareita saa ostettua musiikkikaupoista tai verkosta.  Viritettäessä tulisi aina mieluummin nostaa eli kiristää kieltä oikeaan vireeseen, kuin laskea sitä. Tällöin kieli pysyy paremmin vireessä.

Ylävireisen kielen voi virittää esimerkiksi seuraavlla tavalla; ensiksi lasketaan sävel alavireeseen ja sen jälkeen aletaan nostaa säveltä ts. kiristää kieltä. Kun kieli on vireessä, aivan lopuksi tulee vielä ”lukita viritys” eli tehdä aivan pieni pyöräytys viritystapista siten, että kieli kirityy. Tällöin kieli pysyy paremmin vireessä.

Mikäli lähdet virittämään väärää kieltä liian korkealle, toisin sanoen virität kielen liian kireälle, saattaa kieli mennä poikki.

Kitaran kielten järjestys

 

Kitaran kielet laitetaan seuraavassa järjestyksessä:

  • Paksuin kieli – > Ylimmäiseksi (E-kieli)
  • Toisiksi paksuin -> Toinen ylhäältä (A-kieli)
  • Kolmanneksi paksuin -> Kolmas ylhäältä (D-kieli)
  • Neljänneksi paksuin -> Neljäs ylhäältä (G-kieli)
  • Toisiksi ohuin -> Toisiksi alin (b-kieli, Suomessa myös h-kieli)
  • Ohuin kieli -> Alin kieli (e-kieli, 2 oktaavia korkeampi kuin ylin kieli)

Virittäminen kosketinsoittimen avulla

Jos sinulla on piano tai sähköinen kosketinsoitin, paina oikeaa kosketinta (katso kuva)

ja väännä hitaasti vastaavaa viritystappia, kunnes sävelkorkeus on sama. Kuten jo edellä todettiin, viritys kannattaa aina tehdä  siten, että ensiksi laskee säveltä alavireeseen ja sen jälkeen alkaa nostaa säveltä ts. kiristää kieltä. Kun kieli on vireessä, aivan lopuksi tulee vielä ”lukita viritys” eli tehdä aivan pieni pyöräytys viritystapista. Kuinka ollakaan jälleen kieli pysyy paremmin vireessä.

Kitaran virittäminen korvakuulolta

Kitaran viritystä kannattaa ehdottomasti harjoitella korvakuulolta. Korvakuulolta virittämistä kutsutaan myös suhteelliseksi viritykseksi, sillä kielet ovat virityksen jälkeen vireessä suhteessa toisiinsa – eivät välttämättä absoluuttisessa vireessä. Saat ne absoluuttiseen vireeseen , kun otat perussävelen (esimerkiksin A:n) jostain muusta soittimesta, viritysraudasta tai vaikkapa tietokoneelta.

 

Kitaran virittäminen viritysmittarilla

Helpoin ja kenties tarkin tapa virittää kitara on käyttää viritysmittaria. Viritysmittari on elektroninen laite, joka ilmoittaa onko soitettu kieli ylä- tai alavireessä vai onko vire kohdallaan. Siinä on mikrofoni joka kuulee kitaran äänen. Sähkökitaraa varten mittarista löytyy liitäntä, johon kitara kytketään kitarapiuhalla (-johdolla). Tällöin mittari ei käytä mikrofonia, joten kitaran virittäminen onnistuu myös hälyäänissä.

Sähkö- ja elektroakustisen kitaran virittäminen on kätevää tehdä piuhan avulla esimerkiksi keikalla vaikka kappaleiden välissä. Joissain viritysmittareista täytyy valita aluksi, mitä kieltä halutaan virittää. Yleensä nykyisissä mittareissa valintaa ei tarvitse tehdä, vaan mittari osaa itse säätää itsensä kun se kuulee kielen äänen.

Jotkut mittarit mahdollistavat virityksen niin, että A-kieli/nuotti on viritetty käyttäjän antamaan taajuuteen ja muut kielet suhteutetaan tähän. Tällöin perusasetukseksi on hyvä valita taajuus 440 Hz.

Aloita virittäminen näppäämällä viritettävä kieli soimaan. Mittarissa on esimerkiksi neula, valonäyttö tai muu vastaava, joka osoittaa kielen vireen kun kieli soi. Jos kieli on epävireessä, sen virettä muutetaan virityskoneistosta. Alavireessä olevaa kieltä kiristetään ja vastaavasti ylävireessä olevaa löysätään.

Sitten kieltä näpätään uudestaan ja tarkistetaan mittarista, onko kieli oikeassa vireessä. Tätä toistetaan kunnes kieli on vireessä, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan kieleen, ja sama toistetaan kunnes kaikki kielet ovat oikeassa vireessä.

Kitaran kieli kannattaa virittää alhaalta ylöspäin eli kieltä kiristetään. Tällöin kieli pitää paremmin vireen. Jos kieltä kiristetään liikaa eli vire menee liian korkealle, virettä lasketaan alaspäin ja aletaan nostaa uudelleen kunnes se on oikeassa vireessä.

Lopuksi kannattaa käydä vielä uudestaan kaikki kielet läpi, sillä kaulan jännite saattaa muuttua kieliä viritettäessä. Kieliä kiristettäessä tulee varoa, ettei niitä kieltä kiristetä niin paljon, että kieli katkeaa.

Huojunta

Ensimmäinen taito, joka korvakuulolta viritettäessä tulee opetella, on taito kuulla, milloin kaksi ääntä on samassa vireessä. Tässä voi käyttää apuna ilmiötä nimeltä huojunta. Huojunta ilmenee, kun kaksi ääntä, jotka soivat yhtä aikaa, ovat melkein samassa vireessä, mutta eivät aivan. Tällöin voi kuulla eräänlaisen huojuvan äänen. Mitä enemmän äänet ovat epävireessä, sitä nopeampaa huojunta on. Jos epävirettä on hieman enemmän, huojunta on niin nopeaa, että se muistuttaa pikemminkin väpätystä.

Huojuntaa voi käyttää hyväksi silloin, kun on saatavilla jokin ääni, johon kitaran kieli halutaan virittää eli toisin sanoen äänten taajuuksia verrataan toisiinsa ja pyritään samaan ne samalle tasolle. Kitaran voi virittää esimerkiksi pianon avulla