Ilmainen kitaransoitto-sivusto
SoMe

  



Uutisia


 Voimasointuja

 


Kitaran voimasoinnuilla eli vitossoinnuilla tarkoitetaan kaksi (tai kolme) säveltä sisältäviä kvintti-ja oktaavisointuja (esimerkiksi E5). Toisin sanoen otteita, joissa on ainoastaan perussävel sekä sen puhdas kvintti eli asteikon viides sävellajiin kuuluva sävel. 

Mukaan voi myös ottaa mahdollisen oktaavin.

Tällöin esimerkiksi E5 sisältäsi joko sävelet E ja B (=H) tai E, B ja E. Voimasoinnut ovat yleisiä erityisesti rock- ja heavymusiikissa ja niitä  kutsutaankin usein myös power-soinnuiksi (eng. power chords).

Seuraavasta kuvasta löydät voimasointuja kuvitettuna otelaudalla: E5, F5, F#5 / Gb5, G5, G#5 / Ab5, A5, A#5 / Bb5, B5 (=H5 esimerkiksi Suomessa), C5, C#5 / Db5, D5 sekä D#5 / Eb5.



Sulkeissa oleva merkki tarkoittaa, että kyseinen sävel voidaan myös jättää soittamatta. Mikäli säveltä ei soiteta, koko kieli jätetään soittamatta (X-merkki yläpuolella kyseisen kielen kohdalla).




Napsauta kuvaa.

Sormitus voimasoinnuissa  

Kitaran 5-sointujen  otteet ovat helppoja muodostaa ja ottaa otelaudalta. 

Tapoja on käytännössä useita erilaista, mutta alla on eräs yleisimmistä tavoista:

  • Etusormi: soinnun pohjasävel 
  • Nimetön: soinnun kvintti (5. sävel) 
  • Pikkurilli: soinnun oktaavi (8. sävel eli sama kuin pohjasävel, mutta oktaavia ylempää)