Ilmainen kitaransoitto-sivusto
SoMe

  



Arkisto
Uutisia

 Tabulatuureja

Johdanto tabulatuureihin

Tabulatuurit ovat musiikin merkintäkeino, jota hyödynnetään kirjoitettaessa musiikkia erityisesti kitaralle ja muille kielisoittimille. Etsiessäsi biisien nuotteja kitaralle netistä törmäät väistämättä sekä sointuihin (chords), nuotteihin (notes) että tabulatuureihin (tabulature, tab, tabs).

Tabulatuureja voi tietyllä tavalla verrata nuottiviivastolle merkittyyn musiikkiin. Tabulatuurit ovat vain helpompi tapa esimerkiksi kitaristille soittaa kirjoitettua musiikkia. Niistä näkee suoraan sormien paikat eri kielillä (esimerkiksi A-kieli) ja otelaudan nauhojen välit (esimerkiksi 5. väli).

Vaikka tabulatuurinuotinnus ei ole ainoa tapa, mitä sinun tulisi oppia nuotituksesta, se on varmasti ja ehdottomasti hallitsevin Internetissä kevyessä musiikissa. Niitä löytyy vaikka kuinka paljon, jos vain osaat etsiä oikeasta paikasta, tosin kaikkea kitaramusiikkia ei ole saatavana tabulatuureiksi nuotinnettuna.

 

Toisinaan, tosin aika harvoin, tabulatuureissa on myös merkittu oikean eli näppäilykäden merkit, helpottamaan soittoa. Tällöin ei tarvitse itse pohtia millä sormella mitäkin kieltä tulisi näpätä. 

  • p = peukalo
  • i = etusormi
  • m = keskisormi
  • a = nimetön
  • c = pikkurilli

Alla on esittey a-mollisointu tabulatuurina.


 

Harjoitus 1.1

Tässä harjoituksessa voidaan jättää plektra pois ja näppäillä kaikilla sormilla, myös peukalolla. Alla olevassa tabulatuurissa on merkitty mistä välistä ja miltä kieleltä mikäkin nuotti.

 


Harjoitusnäyte

 

Harjoitus 1.2 

Myös tässä harjoituksessa voit jättää plektran pois ja näppäillä sormin. Tosin myös plektralla ”näppäilyä” kannattaa ehdottomasti harjoitellla! Alla olevassa tabulatuurissa on merkitty mistä nauhojen välistä ja miltä kieleltä kulloinenkin nuotti soitetaan.


Harjoitusnäyte